sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Viime päivinä






Perjantaina kävin pitkästä aikaa ratsastamassa Ukko - suokilla. Sää oli vähän sateinen, joten sänkipelto oli hieman liukas. Laukkaamaan ei siis tällä kertaa päästy, mutta ravata pellolla sentään pystyi. Tein lähinnä ympyrätyöskentelyä käynnissä ja ravissa sekä muutamia kahdeksikkoja. Ukko oli lopuksi varsinkin ravissa kivan tuntuinen, harmi kun pohja oli tällä kertaa vähän huonohko.



Eilen nappasin laamoista muutaman kuvan, tai no lähinnä Jasminista. Sää oli kivan aurinkoinen, ja kuvista tuli ihan kivoja. Tämä saattaakin muuten olla viimeinen postaus ennen parin viikon blogitaukoa. Ollaan lähdössä keskiviikkona Amerikkaan kahdentoista päivän reissulle. Sinä aikana ei tule postauksia ainakaan multa. Huomenna on mahdollisesti vielä yksi ratsastustunti ennen matkaa, katsotaan jos saisin tallille kuvaajan mukaan ja kirjoitusinspiraatiota löytyisi.













tiistai 20. lokakuuta 2015

Epäonnistuneet estetreenit


Viime keskiviikkona oltiin Helkan kanssa estetunnilla, ja tällä kertaa vähän huonommalla menestyksellä. Matilda oli mukana tallilla, joten tallentuipahan muistikortille muutama hauska epäonnistumisvideo ;)
 
Poni oli verkassa varsin epämiellyttävä ratsastaa. Ravi oli sähläystä ja laukka huonolaatuisempaa mitä yleensä, ja samaan aikaan poni oli tosi hidas pohkeelle. Laiskuudesta ei ollut kyse, päin vastoin välillä sai huomata tekevänsä pidätteitä. Etenkin laukassa Helka liikkui liian matalassa ja hiukan pitkässäkin muodossa.

Verkkahypyt sujui vähän niin ja näin. Tuli muutama ihan onnistunut hyppy, ja sain ehkä koottua laukkaa vähän enemmän. Huonoja pätkiäkin mahtui mukaan, joten kovin tyylipuhdasta suoritusta ei tullut niidenkään osalta.
 
 
 

 
Verkkahyppyjen jälkeen tultiin rata, joka sujui ihan hyvin. Rata alkoi ristikko linjalla, jolle paikat osui hyvin ja rytmi säilyi. Linjan jälkeen laukka vaihtui, ja ravin kautta vaihtamisessa kesti hetkonen. Kolmonen oli pysty jolle tuli hyvä hyppy, ja laukkakin vaihtui näppärästi. Nelonen oli lankkuokseri jota ennen poni valui pitkäksi ja tuli tahtirikko. Kerkesin sentään korjata tilanteen ennen estettä, ja lähdettiin hyppyyn hyvästä paikasta. Okserilta jatkettiin ristikolle, jolle tultiin vähän lähelle.
 
 
 
Radan jälkeen tultiin vielä okseri ristikkolinja uudelleen hieman isompana. Okserille tuli ihan liian monta kieltoa, ja kerran tuli jopa tiputtua. Varsinaista syyt kielloille en oikein osaa sanoa. Molemmilla taisi mennä vähän luottamus ja itse olin kyllä liian kiltti ponille. Harmittaa kyllä kun hyvän radan jälkeen tuli heti takapakkia ja vielä ilman mitään syytä. Toivottavasti paremmin ensikerralla.
 

perjantai 9. lokakuuta 2015

Syksy on täällä




Moikka! Viime päivät on ainakin meilläpäin vietetty melko viileissä tunnelmissa. Aamulla pakkasta on ollut jo aika reilusti, tänään jopa kymmenen astetta! Maisemakin on muuttunut ihan erilaiseksi. Itse en tykkää yhtään kun tulee kylmät säät ja illat pimenee. Päivät tuntuu jotenkin niin paljon lyhyemmiltä mitä kesällä. Syksyn värit on kyllä ihania ja kuvista tulee kivoja, ja mikä parasta, päästään sänkkärille ratsastamaan!

Muutamana iltana on ollut tosi nätti auringonlasku, joten olenkin sitten heilunut pihalla kameran kanssa. Laamoistakin on tullut nyt pitkästä aikaa oikeasti kivoja kuvia kun taustakin on ollut kohdillaan. Myös muutama luontokuva on tllut napattua silloin tällöin, joten tästä postauksesta taitaa tulla melkoinen sekametelisoppa :D