perjantai 29. toukokuuta 2015

Täältä tullaan kesäloma!

Tänään se sitten vihdoin saapui, kauan kaivattu kesäloma! Viimeinen viikko koulussa on tuntunut ihan turhalta, sillä ollaan vaan katsottu elokuvia ja pelattu tietokoneilla :D No, parempi niin päin. Huomis aamuna pitäisi vielä hakea todistukset koululta, mutta se ei onneksi olekkaan kuin tunnin homma. Sitten loma voi ihan virallisesti alkaa.

Kahdelle ensimmäiselle viikolle mulla onkin jo suunnitelmia, nimittäin ratsastusleirien merkeissä. Menen leireille avustajaksi, en siis itse ratsastamaan. Loppukesän suunnitelmat onkin sitten vielä ihan auki. Särkänniemessä ja Lintsillä pitää tietenkin käydä, ja uimista on harrastettava aina kun vain sää suosii. Mulla jatkuvat ratsastustunnit vielä kesäkuun, ja heinäkuussa on taukoa. Jatkan sitten viimeistään elokuussa kun syyskausi alkaa. Tauon ajalle on kyllä muita suunnitelmia ratsastuksen suhteen, katsotaan tuleeko niistä postausta myöhemmin.

Nyt kuitenkin vielä muutama puhelinkuva tältä päivältä. Mulla olisi nyt myös uusia kuvia laamoista, mutta en jaksa siirtää niitä koneelle joten saatte tyytyä muutamaan puhelinkuvaan. Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on?




keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kameran tyhjennys

Tänään olisi vuorossa kameran tyhjennys, sillä muistikortille on kerääntynyt viimeaikoina paljon kuvia jotka eivät ole vielä päässeet blogissa esiintymään. Monissa blogeissa esiintyy tällaisia postauksia, mutta kollaasit on usein koottu puhelinkuvista. Itse ei tule paljoa puhelimella kuvailtua, tosin kameralla sitäkin enemmän, joten nämä kollaasit on nyt koottu kameralla otetuista kuvista.

1. Flortsu <3 2. & 3. Kesän ekat mansikat! Ihanan lämpimien päivien lukemia. Sillointällöin mittari näyttää jopa kahtakymmentä!

1. & 2. Yritettiin ottaa Florinista vappuna jonkinlaisia vappukuvia, jotka ei sitten oikein onnistuneet. Päätin siis jättää "Hauskaa Vappua" postauksen tekemättä... 3. Jos laamakuvat ei onnistu, voi aina keskittyä serpentiinien kuvaamiseen! :D

1. Tarhoihin on tullut nyt paljon lisää vihreää, ja laamat on ihan innoissaan syömässä. 2. Kanasalaatti. 3. Irttareita ;) 4.  Lilli <3


1. Viimeaikoina on tullut kuvailtua paljon ratsastustunteja... 2. & 3. Ihana auringonlasku!  4.Laamat innoissaan maistelemassa kevään ekoja vihreitä. (Hups, tämä kuva tuli vahingossa kahteen kertaan!)


1. Pizzalla koti-pizzassa. 2. Puutarhoissa on jo vaikka mitä ihanuuksia kasvamassa! 3. Sain tässä yhtenä päivänä ikuistettua sadepisarat aika hauskan näköisesti muistikortille :D 4. Garzina terapiatestissä.

1. Täytettyjä croisantteja. 2. Garzinaa taluttelemassa pihalla. 3. Larakin oli mukana! 4. Kevään ekoja perhosia!

1. Kannattaa ihmeessä kokeilla suklaalla höystettyä juustokakkua - super hyvää! ;) 2. Pitäisiköhän näistä ratsastustunti - kuvista koota ihan oma postauksensa? 3. Viime keskiviikn treenit Helkan kanssa. 4. Ja vielä yksi auringonlasku kuva...

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Täyskäännös

Monelle shetlanninponin omistajalle tulee sama tilanne eteen, mikä meillä nyt on. Oon kasvanut Kepsusta yli. Aluksi mietin, että jättäisin ratsastuksen vähemmälle, pitäisin Kepan, ja kärryttelisin sillä. Mutta ei, se ei tarkemmin ajateltuna kuulostanut edes kovin realistiselta. Samoihin aikoihin kuulin saksanratsuponi Saskiasta. Sain äitin suostuteltua koeratsastamaan ponia. En uskonut, että siittä tulisi mitään, mutta sillon kaikki palaset loksahti paikoilleen. Käytiin koeratsastamassa ponia vielä toisen kerran, ja tein yhden elämäni suurimmista päätöksistä. Päätin, että on aika päästää Kepsusta irti, ja siirtyä taas yksi askel eteenpäin. Se askel oli Saskia.


Tallicupissa Helkalla

Tänään olisi vuorossa kisapostaus, sillä kuten jo keskiviikkona mainitsinkin olin eilen Helkalla kisaamassa Tallicupin osakilpailuissa Aulangolla 40cm luokan. Kisat meni yllättävän hyvin, sillä saatin puhdas rata ja sijoituttiin kolmansiksi.

Tulen tallille jo kahden aikoihin, vaikka ensimmäinen luokka alkoi vasta neljältä ja itse kilpailin siis toisessa luokassa. Rata oli melko helppo, siihen kuuluivat vain perusradan seitsämän estettä. Radalla oli yksi ristikko, kaksi okseria ja loput olivatkin sitten pystyjä.


Poni oli verkassa vähän hermostuneen oloinen, kun kentän ohi kulki pelottavia pyöräilijöitä. Otettuani yhden verryttelyhypyn ennen rataa Helka onneksi rauhoittui ja sain sen kuulolle. Tervehdin tuomaria, ja saatuani lähtöluvan ylitin lähtölinjan.


Ensimmäinen este oli helppo ristikko, joka ylittyi ihan ongelmitta. Sain tosin jarrutella vähän ennen estettä eittei tultu liian kovaa. Seuraavana oli vuorossa pysty - okseri linja. Käänsin a - osalle liian aikaisin, joten tultiin vähän vinosti. Sain onneksi korjattua tilanteen ennen sateenkaari okseria, jonka Helka hyppäsikin melkoisella ilmavaralla! Nelosesteelle oli melko pitkä tie, joten ehdin hyvin valmistella. Esteet numero viisi ja kuusi muodostivat myös linjan, joka olikin melko pitkä. Sain viitoselle ihan hyvän tien ja Helka hyppäsi okserin hyvin. Linjan b - osalla kielto ei ollut kaukana, mutta sain ponin onneksi menemään yli. Seiska oli vähän hankalassa paikassa niin, että sille joitui tekemään pitkän tien jotta pääsisi tulemaan suoraan. Käänsin sitten jälleen liian aikaisin, mutta päästiin kuitenkin ihan ok paikkaan.


Olin super iloinen kun saatiin Helkan kanssa puhdas rata, tavoitteena kun oli kaksi kieltoa. Palkintojenjaossa olin kyllä super ylpeä pikku pallerostani <3 Kunniakierroksella sen sijaan sain hävetä silmät päästäni kun poni meinasi ensin peruuttaa tuomaripöytää päin eikä sitten vauhtiin päästyään olisi meinannut pysähtyä ollenkaan. Tällainen kisapäivä meillä oli eilen Helkan kanssa, toivotaan että keskiviikon treeneissä sujuisi yhtä hyvin! :)


Kaikki postauksen kuvat (c) Mira.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Koulutunti 20.5

Tänään olin taas koulutunnilla Helkalla. Mentiin paljon voltteja ja avotaivutuksia, ja tunti meni ihan mukavasti. Nämä olikin sitten viimeiset treenit ennen lauantain kisoja joissa startataan Helkan kanssa 40 cm luokka. Kisat ovat siis meidän tallilla järjestettävät talli cupin osakilpailut. Kun nämä osakilpailut on kullakin tallilla käyty, selviää kilpailujen paras ratsastaja kustakin luokasta. Me ei nyt tavoitella Helkan kanssa voittoa eikä edes sijoitusta. Tarkoitus on ihan vaan hankkia kokemusta. Lähden radalle sillä ajatuksella että ylitetään este kerrallaan, ja jos kielto tulee, se ei ole maailmanloppu. Ja niitähän niin tulee! ;) Nyt kuitenkin takaisin asiaan, eli tämän päiväiseen koulutuntiin.


Aloitettiin tunti tehtävällä, jossa tehtiin mlemmille pitkille sivuille kolme volttia käynnissä. Helka oli alkuun ehkä vähän hidas pohkeelle, mutta taipui ihan kivasti. Hetken päästä muutettiin tehtävää hieman ratsastamalla vain voltit käynnissä mutta muuten kevyttä ravia. Helka oli ihan kivan tuntuinen, tosin siirtymiset olisi voinut olla vähän terävämpiä.




Muutettiin tehtävää vielä kerran niin että tehtiin voltit laukassa, mutta mentiin muuten käyntiä. Alkuun nostot oli vähän hitaita ja väliin tuli aika paljon raviaskeleita. Lopulta saatiin kuitenkin muutama hyvä ja terävä nosto kunhan vain ehdin aina kunnolla valmistella.


Laukka volteilla oli ihan hyvää. Joskus volttien loppuosa tultiin tosin vähän oikaisten, kun se kuuluisa sisäpohje ei ollut kuulolla... Sain kuitenkin lopulta sisäpohkeen aina läpi, joten siitä ei sen isompaa ongelmaa muodostunut. Sain paketin pidettyä tällä kertaa ihan hyvin kasassa, toisin kuin viime koulutunnilla kun poni meni kaikki laukkatehtävät ihan pitkänä. 


Kun oltiin tehty laukkatehtävää molempiin suuntiin aloitettiin avotaivutukset. Tehtiin avot ensin pari kertaa käynnissä ja sitten ravissa. Tehtävä sujui oikeastaan ravissa vähän paremmin. Alkuun oli vähän ongelmia, sillä poni ei meinanut millään pysyä uralla. Sitten kun se sisäpohje sieltä taas heräsi henkiin alkoi sujua vähän paremmin. Paremminkin on nämä avoitaivutukset joskus onnistuneet, mutta nytkin ihan hyvin.



Loppuun työskenneltiin vielä vähän kevyessä ravissa, ja Helka tuntui tosi hyvälle, ja ilmeisesti näyttikin. Sitten vaan loppukäyntien kautta talliin hoitamaan poni. Tehtiin Helkan kanssa vielä muutamat venytykset makupalojen avulla. Kröhöm, siinä karsinan ovessahan Lydia luki että EI MAKUPALOJA...


Oli kyllä kiva päästä ratsastamaan ulkokentälle pitkästä aikaa, ja vielä kun sattui näin ihana sää. Ja kaiken kruunasi tietysti vielä paikalle saapunut kuvaaja! Jos joku on muuten ihmetellyt miksei sunnuntain kisoista ole näkynyt kuvia, niin ne olivat valitettavasti peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Muutama kuva pitkällä objektiivilla

Moikka! Tänään nappasin pikaisesti laamoista pari kuvaa Canon kameralla ja Tamronin 70-300 mm objektiivilla, jotta saisin jonkinlaisen kuvan siitä miten kamera toimii ja millaista on kuvata pitkällä putkella. Olen nimittäin huomenna menossa kuvaamaan kisoja, ja Canon lähtee pitkän objektiivinsa kera mukaan mun Niconin lisäksi. Oon ihan super innoissani, koska en ole ennen kuvannut noin pitkällä objektiivilla. Saa nähdä miten kuvat onnistuu, kun Canon on kuitenkin vähän erilainen kuin Nicon. Huomiselle on luvattu ainakin aurinkoista ilmaa, toivotaan että sääennuste pitää paikkansa!



Kuvista tulee vaan niin paljon kivempia kun tausta on ihan kunnolla sumea. Nyt iski itselleni kyllä himo tuollaiseen pitkään objektiiviin... Ne vaan ei satu olemaan mitään ihan ilmaisia, joten eiköhän katsella vielä tämä kesä mun lyhyellä putkella. Jos sitä sitten syksyllä...



perjantai 15. toukokuuta 2015

Kymmenen kesäkuvaa

Ai että miten ihanan keväinen ilma tuolla ulkona on nyt! Muutama aste tosin saisi olla vielä lämpimämpää että olisi sellainen täydellinen ilma, mutta toki tämäkin kelpaa, varsinkin viimepäivien sateiden jälkeen... Kesäkuu ja loma lähestyvät huimaa vauhtia, tosin vielä olisi kahdet kokeet pinnisteltävinä. Muuten koulussa alkaa olla jo vähän rennompi tunnelma, eikä viimeiselle viikolle ole luvassa onneksi ollenkaan opiskelua.

Mutta nyt itse aiheiseen! Virittäydytään siis kesäiseen tunnelmaan kymmenen kesäisen kuvan voimin. Yritin valikoida kymmenen mahdollisimman erilaista ja monta hyvää muistoa mieleen tuovaa kuvaa viime kesältä. Mikä niistä on sinun suosikkisi?

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.
Oletteko te muut tehneet tällaista postausta? Linkatkaa se kommenttiboxiin niin käyn kurkkaamassa. Entä mikä näistä kuvista oli suosikkisi? :)

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Ypäjä 9.5.

Olin siis Ypäjällä jo viimelauantaina kuvailemassa, ja sain ne vasta eilen koneelle. Kuvia tuli napsittua sen verran, että laitan loput toiseen postaukseen huomenna.