Maailman paras vuosi

1.6.2013
Olin onneni kukkuloilla, enkä meinannut pysyä koulun kevätjuhlassa paikallaan. Olin saamassa ensimmäisen oman ponini. Vasta iltapäivällä oltiin hakemassa Kepsua. Lastattiin poni koppiin, ja sitten alkoi matka kohti tuntematonta.

19.6.2013
Olin onnellinen. Ensimmäinen maastolenkki Lydian kanssa ilman että äiti on mukana, upea auringonlasku ja laukkaa pellolla harja hulmuten. Muut näkivät Kepsussa ehkä purevan ja lihavan lihavan shetlanninponin, mutta minulle se on kaikkein paras. Aika monet olivat sitämieltä, etten pärjäisi Kepsulle, ja Elokuussa tuli huomattua, ettei kaikki ole ihan ruusuilla tanssimista.

Syyskuu
Ongelmat alkavat. Kepsu ei suostu lähtemään kotipihasta mihinkään muutenkuin taluttamalla. Jatkuvaa repimistä, potkimista ja kirosanoja, lukemattomia eponnistumisia, ryöstämistä, tippumisia, ja kaikkein tärkein unohtuu, eikä ole enää sitä nauravaista hulivili kaksikkoa, joka laukkasi ennen naurussa suin sumunkin läpi.

Lokakuu
Alamäki jatkuu, enkä uskalla ratsastaa enään kun nurmikolla ja kentällä. Mietityttää, miksi tämä menee näin. Mitä olen tehnyt väärin? Miksi se käyttäytyy noin?


Marraskuu
Luottamus alkaa taas kasvaa, ihan pikkuhiljaa, ensimmäinen maastolenkki ongelmien jälkeen, ja viime ryöstämisestä on jo kaksi viikkoa. Tunnelin päässä alkaa jo pilkottaa valoa, ja uskon, että kaikki kääntyy parhain päin.


Joulukuu
Ei se joulu pilalle mennyt, vaikka ei ollut lunta. Tapaninpäivänä ratsastettiin ensimmäisen kerran mammalaan, ja haettiin joulukuusi, ja luottamus on jo lähes kokonaan palannut.

Tammikuu
Jalkaongelmia, ja kipulääkitys kesti viikon. Harmittaa. Kauden ensimmäiset kisat jäävät väliin, mutta ponin terveys on kuitenkin aina etusijalla. Parani kuitenkin parissa viikossa, ja päästiin maastoilemaan rauhassa.

Maaliskuu
Hiihtolomalla suunnattiin kopin nokka kohti hattulaa, luottamus oli hakusassa taas vähän puolin ja toisin, eikä kumpikaan kokenut, että menee hyvin.


18.4.2014
Heräsin tavallista aikaisemmin. Meillä oli kisat. Laitoin Kepsun valmiiksi, ja laitettiin se koppiin. Kisapaikalla aloitin lämmittelyn, enkä ajatellut, että kohta laukkaisimme sinivalkoinen ruusuke suitsiin kiinnitettynä kunniakierroksella, ja nauraisin Kepsun ilopukeille.

   Ja tähän hetkeen...
   Luotan Kepsuun niin paljon, että voin ratsastella sillä riimulla, ja makoilla silmät kiinni sen selässä.
   Sen kanssa tuntuu, että pystyy mihin vaan. Se on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut, ja se on
   elämäni keskipiste♥